Ei siinä sitten kauaa aikaa menny, kun tämä tyttö menee jo takapakkia. Yritin pysyä lujana koko päivän, mutta en pystynyt. Äidin kanssa kaupoissa kiertely vei todella voimia ja sorruin ruikuttamaan itselleni jäätelöä. Eikä se siihen vielä jäänyt, vaan oli pakko saada vielä suklaapatukka samaan syssyyn. Kotiin kun pääsin (ja olen onneksi itsekseni!!), vessanpönttö kutsui, vaikka se ällöttävää onkin ja inhoan sitä yli kaiken. Tuntui, kun keuhkot halkeaisi, en saanut henkeä. Tuntui, että kuolen siihen paikkaan. Luojan kiitos kipu loppui siinä hetken nieleskeltyäni, mutta paljoa en saanu oksuttua, en uskaltanut. Jäätelö päätyi kutakuinkin pönttöön, suklaapatukka ei. Ihanaa, kun kerron kaiken näin tarkasti, mutta eipä tätä pahemmin kukaan muu lue, kuin minä.

Aamu kyllä alkoi hyvin, sillä söin vain omenan ja 10cm kurkkua, porukoiden luona söin kyllä sitten jonkun 100g hedelmäsalaattia. Ajattelin, että söisin tänään vielä omenan, mutta en todellakaan aio syödä, koska piti nyt syödä niin paljon. Tai no "paljon". Eihän syömäni määrä todellisuudessa ole paljoa, mutta päätin olla tiukka itsekurin suhteen, enkä aikonut repsahtaa herkkuihin. Ja miten kävikään? Ehkä nämä ensimmäiset päivät on vaan vaikeita sen takia, ku viime aikoina on tottunu laittamaan kaikkee kiellettyä suuhun siitä sen kummemmin välittämättä. Kunhan nyt opin taas noista herkuista pois, niin kaikesta tulee helpompaa, ehkä.

 

Syömiset; (ei kannata lukea, jos ahdistaa)

- Classic pienempi valkosuklaa-salmiakki jäätelö = 200 kcal
- Fazer Maya-suklaapatukka = 240 kcal
- hedelmäsalaattia n. 100g = 86 kcal
- keskikokoinen omena = 60 kcal
- kurkkua n. 10cm = 10 kcal

YHT: 596 kcal

Eihän vajaa 600 kaloria kauhean paljoa ole, itse asiassa vähemmän kuin mitä olin suunnitellut. Mutta enempää en tänä iltana syö, koska sorruin herkkuihin. Ei siinä mitään, jos syö vaikka 700 kalorin edestä ruokaa, hedelmiä, vihanneksia ym, mutta ei missään nimessä herkkuja! Tämä mun pitäis itsekin tajuta, niin alkais homma toimimaan. Joka tapauksessa tänään en enää muuta syö ja onhan tuo kellokin jo aika paljon, olen päättänyt myös sen, että yritän olla syömättä kuuden jälkeen.

Pyöräilin tänään jonkun verran, en kuitenkaan niin paljoa, kuin mitä olin suunnitellut. Matkaa tuli ehkä n. 6-7km ja matkan aikana oli aika rankkojakin ylämäkiä. Tuon lisäksi olen kävellyt tänään jonkun verran ja siivonnut ihan hiki hatussa 1,5h. Liikuntaa on siis onneksi tullut jonkun verran ja toivon, että paino olisi huomenna pudonnut. 

 

Tällaista siis tänään. Hieman olen pettynyt itseeni, mutta toisaalta taas olen ehkä hiukan ylpeä itsestäni, kun olen syönyt näinkin vähän. Tulevina päivinä pitää sit pysyä vaan tiukkana itelleen. Houkutus syödä ruokia jääkaapista on suuri, koska olen  kotona itsekseni tämän viikon. Pitää kuitenkin yrittää olla sortumatta. Kiitos ja näkemiin, alan nyt siivoamaan vielä täällä kotona.