Aamulla pelotti hieman vaa'alle meno, pelkäsin että paino on noussut eilisten herkkujen takia. Eihän se oikeastaan olisikaan voinut nousta, jos järjellä ajatellaan, koska kaloreita tuli kuitenkin alle 600. Valtava yllätys oli se, että vaaka näytti 54,5kg, eilisestä oli siis pudonnut yli kilo!! Ihan suunnattoman onnellinen olo tuli ja tuon ansiosta motivaatiota on entistäkin enemmän tähän hommaan. Nyt pitää vaan pysyä lujana itselleen, tänään ruokalistalla banaani, ananasta pari purkkia, kurkkua ja omena. Kaloreita noista kertyy yhteensä 332, ei siis hirveästi. Yritän kuitenkin olla syömättä enempää, vaikka edessä onkin liikunnallisesti erittäin rankka päivä.

Onneks tää laihdutus on lähtenyt nyt hyvin käyntiin, niin jaksan itsekin uskoa laihempaan minään. Tavoite olisi nyt, että painaisin elokuussa 45kg, ennen kuin koulut alkaa. Katsotaan nyt miten tää laihdutus etenee, koska elokuuhun on vielä pitkä aika. Hyvällä mielellä oon kuitenkin menossa tän päivän osalta, toivottavasti en lipsu syömään tänään yhtään herkkuja.

P.S. Join muuten eilen pari kuppia kahviakin kevytmaidolla ja makeutusaineella.